Tiistai syndrooma

Yritin kiskaista peiton vain pidemmälle korvieni yli kun kuulin herätyskellon soivan... Tiistai... se ainainen epäonnenpäivä on jälleen täällä, eikä voi kun kauhulla odottaa mitä tällä kertaa on odotettavissa.

Tiistaini alkavat kahden kohteen siivoushommilla.. yleensä jo ennen tätä olen ehtinyt nukkua pommiin, kompastua mattoon tai unohtanut jotain todella olennaista, kuten työpaikan avaimet, kotiin. Tällä kertaa aamu meni kuitenkin mukavasti. Heräsin ajoissa, sain syödyksi, eikä ulkona vaaniva pakkanenkaan tuntunut liian pahalta. En voinut olla ajattelematta, et ehkä tää ei ollutkaan huono päivä?!
Ajaessani ensimmäisen kohteen pihaan alkoi kuitenkin hieman jännittää... olikohan tää kivuton aamu vaan sitä kuuluisaa tyyntä ennen myrskyä? Jännityksestä huolimatta työt sujuivat kuitenkin varsin hyvin. Ihmiset olivat ystävällisiä, eikä mikään rikkonut työrutiinejani. Kohteen 1 valmistuttua, siirryin kohteeseen 2 ongelmitta. Kun tämäkin kohde sujui ainoana haaverina housujen kastuminen olin jo vakuuttunut, ettei tiistain välttämättä tarvitsekaan olla mikään hermoja raastava mörkö. Sehän voi olla myös ihan vain päivä muiden joukossa! Päivän urakan valmistuessa hieman etuajassa, suuntasin autolleni hymyssä suin, nyt ehtisin vielä kokkailla ennen viikon ainoaa luentoa.

Tässä vaiheessa todellisuus sitten iski ja sain karvaasti kokea, kuinka tiistai oli jälleen näyttänyt todellisen luonteensa.

Eihän se auto siitä pihalta mihinkään startannut… ulkona oli reilut 28 astetta pakkasta, minulla märät ja ohuet housut, kotiin matkaan noin pari kilometriä ja lompakko tietysti kotona. Kotiin päästessä olikin jalat sitten mukavasti paleltuneet ja seuraavat tunnit vietettiinkin kuumassa suihkussa. Sitä luentoa en enää tässä vaiheessa uskaltanut edes ajatella.

No ainakin opin sen, että tiistait ovat salakavalia ja niiltä ei voi odottaa mitään muuta kuin pahinta. Autoonkin voisi vastaisuuden varalta viedä lisävaatetta... säästyttäisiin edes uusilta paleltumilta. Loppuun voikin sitten vaan todeta, että onneksi keskiviikko on vain parin tunnin päässä!

projekti: kiinteytys

Liikunta ei koskaan ole suuremmin ollut mun juttu, vaikka aiemmin olenkin sitä tiiviisti harrastanut. Nyt olen kuitenkin päättänyt karistaa muutaman liikakilon ja saada vähän kiinteyttä tähän ruhoon. Eihän se nyt voi niin vaikeaa olla? Olenkin tehnyt jotain käsittämätöntä, nimittäin liittynyt kuntosalille!

Takana on nyt viikko tätä hullutusta ja jo nyt mietin, että tulikohan ajateltua ihan asioita loppuun. Joka paikkaa särkee, aamulla ei meinaa päästä sängystä ylös ja pelkkä salikamojen vilkaisukin tuntuu tukahduttavalta... tällaistako tää tulee olemaan koko vuoden?!

"Alku on aina vähän hankalaa" totesi ystäväni kun en millään meinannut jaksaa lähteä yhteisille salitreffeillemme. No juu, en usko olevani ainoa joka kamppailee alkuun elämäntavan muutoksen kanssa, siispä varasin ajan kunnon treeniohjelman laadintaan. Jospa ne fiksummat osais kertoa, miten sitä kannattaa treenata niin että tuloksia tulee ilman tätä rikki-poikki-oloa. Muutkin vinkit ovat kyllä tervetulleita! :)


Näin perjantain kunniaksi aion kuitenkin hieman myös rentoutua, tiedossa on hyvää seuraa kera siiderin ja pikkusuolaisen. Kyllähän ne vatsalihakset treenautuu nauraessakin! ;)

Tässä vielä  Hyvän mielen musiikkia fiiliksen nostattamiseksi! Juu ehkä vähän kulunut, mutta jotenkin tää saa mut silti piristymään. :)

Lähtökohdat

Ainakin kolmen viimeisen vuoden ajan olen elänyt osittain sumussa. Sumu on välillä ollut niin sankka, ettei läpi ole meinannut nähdä ja onhan sitä tullut nenilleenkin lennettyä. Nyt se sumu on alkanut kuitenkin hiljalleen hellittää, eikä niitä kompastumisiakaan ihan yhtä usein tule. Nyt olenkin voinut jo keskittyä jälleen olemaan oma itseni. Voinkin siis todeta tulevaisuuden näyttävän hieman valoisammalta.

Nähtäväksi jää, mitä se huominen tuo tullessaan. Aion kuitenkin yrittää pysyä itsenäni! :)